Tam 17 2012

Aitoa liverpoolilaista: The Beatelles

Beatles.fi

Tampere Beatles Happeningissä on tänä vuonna kaksi naisbändiä. The BlueMargaretsilla ja The Beatellesilla ei sitten juuri muuta yhteistä olekaan kuin sukupuoli.

The BlueMargarets tulee Beatlesille vieraasta kulttuurista, ja soittaa yhtyeen varhaistuotantoa. The Beatelles on kotoisin Beatles-kulttuurin kotikaupungista ja ytimestä, Liverpoolista, ja keskittyy myöhäistuotantoon.

The Beatellesin kiinnostavuuden sinetti on juuri tuo liverpoolilaisuus. Tytöt ovat samanlaisia Liverpoolin murretta (scousea) puhuvia rätväköitä nuoria kuin beatlet 50 vuotta sitten. Yhtye on esiintynyt kotikaupunkinsa Beatle Weekillä jo vuodesta 2007 saakka, vaikka ikä ei soittajia vielä painakaan.

Yhtyeen ohjelmisto koostuu pääosin Beatlesin myöhäistuotannosta, Revolverin, Valkoisen tuplan ja Abbey Roadin kappaleista. Nelikko ei soita niitä orjallisesti alkuperäiseen pyrkien, vaan tekee niistä itsensä näköisiä: tulkinnoista voi löytää hitusen punk-asennetta, blues-tunnelmaa – ja vaikeasti määriteltävää flirttiä!

Liverpoolin omat tytöt ovat jo saaneet kotikaupungissaan pienen kulttimaineen. Heidän keikoilleen Beatle Weekillä on vaikea mahtua sisään. He ovat päässeet yhteiskeikoille vanhempien, tunnettujen  Beatles-konkareiden (Hal Bruce, Denny Laine, Pete Best) kanssa.

The Beatellesissa soittavat Catherine Cook (kitara), Louisa Roach (basso), Nadeen Kemp (rummut) ja Stephanie Kennedy (soolokitara).

Ja liverpoolilaisesta asenteesta kertoo tyttöjen virallinen lausunto Tampereelle tulemisesta:

- Tuskin maltamme odottaa keikkoja Suomessa. Ja sitä, että pääsemme maistamaan kuuluisaa suomalaista votkaa.


Tam 16 2012

Jiri Nikkinen toteuttaa nuoruuden unelmansa

Beatles.fi

Jiri Nikkisen yksi nuoruuden unelma toteutuu Beatles Happeningissä. Hän saa yhtyeensä vierailevaksi solistiksi saman miehen, jonka taustalla The Beatles soitti 50 vuotta sitten.

Mies on Tony Sheridan, joka levytti Beatlesin kanssa 1961. Hieman myöhemmin taustabändistä tuli kaikkien aikojen ilmiö, joka synnytti beatlemanian ja useita kaikkien aikojen hienoimpia levytyksiä.  Pohjatyö sille kaikelle tehtiin Hampurissa.

- Tämä on pitkäaikainen haave. On ihan mieletöntä, että me ollaan lavalla saman miehen kanssa, joka tunsi beatlet ihan oikeasti, Nikkinen sanoo.

- Olen diggaillut Sheridanin omaa tuotantoakin lähes yhtä kauan kuin Beatlesia. Beatlesin löysin kuusivuotiaana, Sheridania aloin fanittaa varhaisteininä, Nikkinen sanoo.

- Pikkujätkinä saatiin Lurin (Cliftersin Luri Luokkala) kanssa jostain käsiimme Hampurin Beatles-bootleg ja Tony Sheridan -albumi, joka räjäytti meissä Hampurin Beatles-vaiheen. Ostettiin divarista vanhat nahkarotsit kuten beatleillakin, Nikkinen muistelee.

Nyt, vuosia myöhemmin, Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band  soittaa Tampere Beatles Happeningissä (20.-21.tammikuuta) Sheridanin kanssa 60-luvun alun rock-standardeja. Juuri niitä, joita Liverpoolin nelikko soitti tuntikaudet joka päivä esiintyessään Hampurissa: Sweet Little Sixteen, Sweet Georgia Brown, Ain`t She Sweet

- Me pyritään tekemään se Tampereella juuri sillä tavalla kun Beatlesit tekivät sen silloin alkuaikoinaan.

Beatlesit soittivat Hampurin-keikoillaan nykynäkökulmasta kerrassaan käsittämättömiä määriä. Päivästä toiseen, jopa seitsemän tuntia illassa. Siellä luotiin raudanluja pohja, jota ilman Beatles ei koskaan olisi ollut niin kekseliäs, niin taitava, niin tiukasti yhteen hitsautunut ryhmä.

Nikkinen on Suomen kenties arvostetuin Beatles-osaaja. Hän tuntee taustat ja jaksaa edelleen innostua aiheesta: esimerkiksi Paul McCartneyn hän näki äskettäin päättyneellä On The Run –kiertueella peräti neljään kertaan: Helsingissä, Tukholmassa, Manchesterissa ja Liverpoolissa. Asiantuntija antaa Sheridanille meriittejä siitä, miltä Beatles kuulosti myöhemmin.

- Hän vaikutti Harrisoniin paljon. Georgen kitarointi kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin Sheridanin, vähän kulmikkaalta. Siitä kuulee, mistä nuori George sai arvokkaita neuvoja tekemisiinsä, Nikkinen sanoo.

Jiri Nikkinen tapasi Sheridanin ensimmäisen kerran tämän vieraillessa Suomessa 1998. Miehet olivat pitkään kirjeenvaihdossa ja suunnittelivat yhteiskeikkaa. Se totetutuu vasta nyt, 14 vuotta myöhemmin.

Sittemmin saksalaistunut britti Tony Sheridan on kaksi vuotta vanhempi kuin äskettäin Suomessa vieraillut Paul McCartney, 71-vuotias.

Jirin oman kirjoituksen tuosta tapaamisesta ja muista Beatles-muistoista voit lukea tästä artikkelista.

Tampere Beatles Happeningissa Jirin Nikkinen The Beatles Tribute Band esiintyy kahdesti.

Perjantai-iltana yhtye esiintyy normaalissa kokoonpanossaan ja soittaa upeita versioitaan Beatles-tuotannosta.

- Meillä on pyrkimys hakea perusbiisien oheen tuntemattomampia, vähän yllättäviäkin biisejä, Nikkinen sanoo.

Jirin TBTB pyrkii siihen, että jonain päivänä koko Beatles-tuotanto kuuluu repertuaariin.

- Ei siitä enää paljon puutu. Jollain tasolla kaikki biisit on hallussa. Koko bändi rakastaa Beatlesia niin paljon, että aina kun joku ehdottaa uuden biisin treenaamista, niin kaikki ovat mukana, Nikkinen sanoo.

Lauantai-iltana Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Bandin vieraana on sitten Tony Sheridan, ja ohjelmisto koostuu enemmänkin Beatlesin esikuvista ja niistä biiseistä, joista yhtye ammensi omaan tuotantoonsa myöhemmin. Ison salin keikka alkaa kello 18 ja siinä esiintyvät lisäksi ihastuttava tyttöbändi The BlueMargarets Japanista ja huikean taitava Apple Jam Yhdysvalloista.


Tam 5 2012

Symposium: Miten The Beatles vaikutti Suomeen?

Beatles.fi

Tampere Beatles Happeningin yhteydessä järjestetään taas suosittu symposium. Beatles-musiikkia on aina upeaa kuunnella, mutta on siitä hienoa myös puhua!
Symposiumin aiheena on tällä kertaa “Beatles ja Suomi: Aikalaismuistikuvia ja jälkiviisautta”.

Tilaisuudessa pohditaan, mikä oli The Beatlesin vaikutus Suomeen ja suomalaisiin. Näkyykö se vielä nykyäänkin musiikissa tai muussa kulttuurissa? Lauantaina klo 13 alkavassa symposiumissa pohditaan myös, mahtoiko yhtyeen vaikutus olla suurempi Ruotsissa kuin Suomessa. Liverpoolin nelikolla oli 60-luvulla Ruotsissa 60-luvulla peräti 21 ykköshittiä, mutta Suomessa vain viisi.
Miksi näin? Menikö meiltä jotain ohi?

Mukaan pohdintoihin ovat lupautuneet jo seuraavat asiantuntijat:
- Markku Veijalainen (toimittaja, joka oikeastaan esitteli Beatlesit Suomelle 60-luvulla)
- Jouni Koskimäki (Jyväskylän yliopiston opettaja ja tutkija, tehnyt väitöskirjan Beatleseista)
- Anssi Tikanmäki (suomalaisen muusikon näkökulma, mm. millaista oli levyttää Abbey Roadilla Juicen kanssa).

Mukana symposiumissa on myös Beatlesien vanha ystävä 60-luvun alun Hampurin vuosilta, Tony Sheridan. Häntä haastattelee suomalainen Beatles-tietäjä Heikki Lehtonen.

Tilaisuuden puheenjohtajana toimii musiikkiterapeutti ja musiikinopettaja Juha Salo, joka on tuttu myös Happeningissä esiintyvästä Cellophane Flowers -yhtyeestä.

Symposium pidetään pienessä salissa lauantaina 21.1. Ei pääsymaksua.


Jou 19 2011

Tunnetko Happeningin suomalaisbändit?

Beatles.fi

Tampere Beatles Happeningissä nähdään bändejä Yhdysvalloista, Japanista, Hollannista ja Britanniasta. Mutta eipä unohdeta Oulua, Valkeakoskea, Vaasaa, Savonlinnaa tai Tamperettakaan!
Tunnetko nämä Happeningiin saapuvat suomalaisbändit?

Tässä viiden suomalaisyhtyeen lyhyet esittelyt. Tarkemmin suomalaiseen Beatles-osaamiseen voi perehtyä tulemalla ihan paikan päälle kuuntelemaan! Jatka lukemista


Syy 23 2011

Tulevassa tapahtumassa yllätysnimiä Tony Sheridanista Palefaceen

Beatles.fi

Tampere Beatles Happening kasvaa ja monipuolistuu. Ensi tammikuussa (20.-21.1.2012) Tampere-talossa kolmatta kertaa järjestettävän tapahtuman esiintyjälista on nyt julki. Listan yllätysnimet ovat Beatlesin kanssa 50 vuotta sitten levyttänyt Tony Sheridan ja toisessa ääripäässä suomalainen rap-tähti Paleface. Jatka lukemista


Elo 16 2010

Mikä ihmeen BlueMargarets?

Juha Niemi

Eksoottinen ja kiinnostava The BlueMargarets tulee tammikuussa Tampereelle maailman tämän hetken johtavasta Beatles-kaupungista. Nimittäin Tokiosta. Ihan totta: missä muussa maailman kaupungissa on satakunta Beatlesiin keskittynyttä coverbändiä? Tai kymmenkunta Beatles-musiikkiin keskittynyttä klubia? Ei missään.

Tapasin TheBlueMargaretsin juhannuksen tienoilla lomamatkalla Tokiossa. Yhtyeeseen kuuluu neljä tyttöä, tai pitäisikö sanoa neljä aikuista rouvasihmistä, jotka käyttävät länsimaisia taiteilijanimiä: Sam, Moomin, Satomi ja Yuka. Kävimme yhdessä katsomassa The Parrots –yhtyettä Abbey Road –klubilla ja juhannuspäivänä pääsin tyttöjen keikalle Apple-nimiselle klubille.

Siinä sivussa he kertoivat Tokion hämmästyttävän aktiivisesta Beatles-elämästä. Toki 30 miljoonan asukkaan kaupunki on iso ja Japani kaikin puolin kummallinen paikka, mutta silti Margaretsien tarinat hämmästyttivät. Jatka lukemista


Jou 17 2009

Jos oikein huonosti olisi käynyt…

Vesa Majanen

- Ilman The Beatlesia ei olisi mitään -

Entä jos Decca-yhtiössä uusien kykyjen etsinnästä ja levytyssopimuksista vastannut päällikkö Dick Rowe olisi ollut oikeassa otaksuessaan vuoden 1962 alkajaisiksi, että kitarayhtyeet ovat menossa pois muodista? Entä jos myös muissa levy-yhtiöissä olisi ajateltu samalla tavalla ja torjuttu uusi tulokas nimeltä The Beatles ystävällisesti mutta päättäväisesti tyyliin ihan kiva, mutta älkää luopuko päivätöistänne?
Entä jos The Beatles ei olisi koskaan päässyt pinnalle?

Jatka lukemista