Syy 23 2011

Tulevassa tapahtumassa yllätysnimiä Tony Sheridanista Palefaceen

Beatles.fi

Tampere Beatles Happening kasvaa ja monipuolistuu. Ensi tammikuussa (20.-21.1.2012) Tampere-talossa kolmatta kertaa järjestettävän tapahtuman esiintyjälista on nyt julki. Listan yllätysnimet ovat Beatlesin kanssa 50 vuotta sitten levyttänyt Tony Sheridan ja toisessa ääripäässä suomalainen rap-tähti Paleface. Jatka lukemista


Elo 16 2010

Mikä ihmeen BlueMargarets?

Juha Niemi

Eksoottinen ja kiinnostava The BlueMargarets tulee tammikuussa Tampereelle maailman tämän hetken johtavasta Beatles-kaupungista. Nimittäin Tokiosta. Ihan totta: missä muussa maailman kaupungissa on satakunta Beatlesiin keskittynyttä coverbändiä? Tai kymmenkunta Beatles-musiikkiin keskittynyttä klubia? Ei missään.

Tapasin TheBlueMargaretsin juhannuksen tienoilla lomamatkalla Tokiossa. Yhtyeeseen kuuluu neljä tyttöä, tai pitäisikö sanoa neljä aikuista rouvasihmistä, jotka käyttävät länsimaisia taiteilijanimiä: Sam, Moomin, Satomi ja Yuka. Kävimme yhdessä katsomassa The Parrots –yhtyettä Abbey Road –klubilla ja juhannuspäivänä pääsin tyttöjen keikalle Apple-nimiselle klubille.

Siinä sivussa he kertoivat Tokion hämmästyttävän aktiivisesta Beatles-elämästä. Toki 30 miljoonan asukkaan kaupunki on iso ja Japani kaikin puolin kummallinen paikka, mutta silti Margaretsien tarinat hämmästyttivät. Jatka lukemista


Jou 17 2009

The Beatles ja musiikkiterapia – terapiaa faneille vai Beatleseille itselleen?

Juha Salo

Tämän artikkelin tarkoituksena on valottaa Beatlesien musiikkia musiikkiterapian kontekstissa. Lähtökohtia voisi olla monia, esim. viime vuosien aivotutkimus on tuonut valtavasti uutta tietoa musiikin merkityksestä ihmiselle. Keskityn kuitenkin ruotimaan Beatlesin musiikkia musiikkiterapian kannalta aika perinteisestä näkökulmasta: pohdiskelen lyhyesti yhtyeen jäsenten suhdetta itseensä, toisiinsa, kasvuunsa, uraansa ja siihen, kuinka se mahdollisesti näkyy heidän musiikissaan, ennen kaikkea teksteissään.

Musiikissa on usein helposti havaittavissa henkilökohtaisia terapeuttisia aineksia ja Beatlesin tuotanto ei ole tästä poikkeus, vaan pikemminkin päinvastoin: Beatlesin musiikki sisältää paljon musiikkiterapian malliaineistoa, tulkitkoon sitä kukin sitten miten haluaa. Luultavasti tästä itseilmaisun ja paineiden poiston tarpeesta musiikissa pohjimmiltaan on kysymys. Artikkeli on muodoltaan epätieteellinen ja muutamat lähdeviitteet olen vain ohimennen maininnut tekstin sisällä. Jatka lukemista


Lok 6 2009

They`re gonna put me in the movies

Leevi Ahonen

Ringo Starr – A Movie Star

Kaikki tuntevat Ringo Starrin maailman kuuluisimman yhtyeen rumpalina, mutta aika harva muistaa, että hän on tehnyt myös jo yli 40 vuotta kestäneen uran elokuvanäyttelijänä. Ura on ollut ehkä vähemmän tunnettu ja täysin Oscar-vapaa, mutta ehdottomasti tarkastelun arvoinen. Vuonna 1962 TV-episodista Tuesday Rendezvous alkanut ura jatkuu ilmeisesti edelleen, sillä ohjaaja Quentin Tarantino ilmaisi hiljattain kiinnostuksen saada Ringo tulevaan elokuvaansa. Hän on täysin vakuuttunut Ringon kyvyistä elokuvakameran edessä.. Jatka lukemista


Huh 28 2009

I WANT TO TELL YOU – katsaus Beatles-kirjallisuuteen

Jouni Koskimäki

Beatlesin kuuluisa tuottaja George Martin kirjoitti jo viisitoista vuotta sitten toisen kirjansa (Summer of Love – The Making of Sgt. Pepper) esipuheessa, että Beatles-kirjoja on julkaistu ja kirjoitettu jo niin valtava määrä, että pitäisi todennäköisesti säätää laki, joka kieltäisi enempien Beatles-kirjojen julkaisemisen: “Books about the Beatles must make such a big pile by now that there should probably be some sort of law against adding to it” (Martin 1994, xi). Martinin ehdotus ei kuitenkaan toteutunut – päinvastoin: viimeisen 15 vuoden aikana on julkaistu huomattavasti enemmän kirjoja Beatlesista kuin sitä edeltävinä kolmenakymmenenä vuotena.

Jatka lukemista


Maa 12 2009

Beatles-muisteloa

Jiri Nikkinen

BIG BANG!

Eletään vuoden 1971 kesää Helsingin Alppilassa Porvoonkadun päässä kolmosen ratikan päätepysäkin varjossa. Eräästä kerrostalohuoneistosta tulvii rappukäytävään aina vain voimistuvampaa progressiivista englanninkielistä kitaramusiikkia pienen poikaäänen laulun myötäilemänä.

Yhtye on The Beatles, albumi Abbey Road ja pieni poika olen minä, Jiri. Se on ensikosketuksiani Beatles-musiikkiin. Levy on oikeasti isäni omistama, mutta täysin jo minun omimani. Siinä on jotain ihmeellistä, olen aivan täpinöissäni, musiikki porautuu kovalevylleni sitä voimakkaammin mitä enemmän levyä kuuntelen.

Jatka lukemista


Maa 10 2009

Kuka oli Viides Beatle?

Tapani Lepomäki

’Viides Beatle’ on myyttinen käsite. The Beatles-yhtyeeseen kuului neljä jäsentä, John, Paul, George ja Ringo, mutta koska yhtyeen lähipiiriin kuului paljon bändille ja uralle merkittäviä henkilöitä, on tällä kunnianimityksellä nostettu esiin milloin ketäkin.  Useimpien kohdalla siihen on vankkoja perusteita, mutta ei aina sentään läheskään riittävästi moiseen kunniaan.

The Beatles-nimisessä yhtyeessä tai heidän kanssaan soitti loppujen lopuksi The Fab Fourin lisäksi aika harvoja henkilöitä. Luku kasvaa jonkin verran, jos otetaan mukaan bändin varhaisnimi The Quarrymen. Tässä varhaiskokoonpanossa esiintyneitä kavereita on kuitenkin vaikea nähdä yhtyeen tulevaisuuden kannalta kovinkaan tärkeiksi. Entä sitten The Beatles, The Silver Beetles tai The Beetles -nimisissä kokoonpanoissa soittaneet? Heitä ei loppujen lopuksi ole kovin paljon.

Jatka lukemista