Palautetulva jatkuu
Tällä kertaa mukana myös järjestäjäpuolen kiitokset!
(Edelleen kaikki kommentit ovat tervetulleita. Ruusut ja risut kelpaavat vaikkapa tämän sivun kommentit-osioon!)
Tällä kertaa mukana myös järjestäjäpuolen kiitokset!
(Edelleen kaikki kommentit ovat tervetulleita. Ruusut ja risut kelpaavat vaikkapa tämän sivun kommentit-osioon!)
Tämän artikkelin tarkoituksena on valottaa Beatlesien musiikkia musiikkiterapian kontekstissa. Lähtökohtia voisi olla monia, esim. viime vuosien aivotutkimus on tuonut valtavasti uutta tietoa musiikin merkityksestä ihmiselle. Keskityn kuitenkin ruotimaan Beatlesin musiikkia musiikkiterapian kannalta aika perinteisestä näkökulmasta: pohdiskelen lyhyesti yhtyeen jäsenten suhdetta itseensä, toisiinsa, kasvuunsa, uraansa ja siihen, kuinka se mahdollisesti näkyy heidän musiikissaan, ennen kaikkea teksteissään.
Musiikissa on usein helposti havaittavissa henkilökohtaisia terapeuttisia aineksia ja Beatlesin tuotanto ei ole tästä poikkeus, vaan pikemminkin päinvastoin: Beatlesin musiikki sisältää paljon musiikkiterapian malliaineistoa, tulkitkoon sitä kukin sitten miten haluaa. Luultavasti tästä itseilmaisun ja paineiden poiston tarpeesta musiikissa pohjimmiltaan on kysymys. Artikkeli on muodoltaan epätieteellinen ja muutamat lähdeviitteet olen vain ohimennen maininnut tekstin sisällä. Jatka lukemista
Beatlesin kuuluisa tuottaja George Martin kirjoitti jo viisitoista vuotta sitten toisen kirjansa (Summer of Love – The Making of Sgt. Pepper) esipuheessa, että Beatles-kirjoja on julkaistu ja kirjoitettu jo niin valtava määrä, että pitäisi todennäköisesti säätää laki, joka kieltäisi enempien Beatles-kirjojen julkaisemisen: “Books about the Beatles must make such a big pile by now that there should probably be some sort of law against adding to it” (Martin 1994, xi). Martinin ehdotus ei kuitenkaan toteutunut – päinvastoin: viimeisen 15 vuoden aikana on julkaistu huomattavasti enemmän kirjoja Beatlesista kuin sitä edeltävinä kolmenakymmenenä vuotena.
Beatles-yhtyeen aktiivisimpien esiintymis- ja levytysvuosien aikana suuri yleisö tiesi nimeltä sen tärkeimpänä takapirukaksikkona manageri Brian Epsteinin sekä tuottaja George Martinin. Onkin varmaa, että ilman tuon parivaljakon vuonna 1962 puolivahingossa tapahtunutta ensimmäistä kohtaamista ja sitä seurannutta levytyssopimusta levy-yhtiö Parlophonen kanssa Beatlesista ei olisi kehittynyt sellaista ilmiötä kuin tapahtui – ei ainakaan samanlaisella vauhdilla.
Eletään vuoden 1971 kesää Helsingin Alppilassa Porvoonkadun päässä kolmosen ratikan päätepysäkin varjossa. Eräästä kerrostalohuoneistosta tulvii rappukäytävään aina vain voimistuvampaa progressiivista englanninkielistä kitaramusiikkia pienen poikaäänen laulun myötäilemänä.
Yhtye on The Beatles, albumi Abbey Road ja pieni poika olen minä, Jiri. Se on ensikosketuksiani Beatles-musiikkiin. Levy on oikeasti isäni omistama, mutta täysin jo minun omimani. Siinä on jotain ihmeellistä, olen aivan täpinöissäni, musiikki porautuu kovalevylleni sitä voimakkaammin mitä enemmän levyä kuuntelen.
Motto: Onneksi jokaisella on vähän vikaa päässä. Joku voi väittää, että hänellä ei ole, mutta silloin hän jo todistaa itseään vastaan.
Me ensimmäiset, alkuperäiset Beatles-friikit, beatlemaanikot, olemme hyvää vauhtia pääsemässä eläkeikään. Tai joutumassa, miten vain. Näin ei pitänyt käydä, mutta taaskaan ei meiltä kysytty. Me voimme kuitenkin onnitella itseämme monesta asiasta. Olemme kestäneet alati kiihtyvän vauhdin oravanpyörässä, jota polkemalla olemme hankkineet leivän lähimmillemme ja tehneet toisista rikkaita. Beatlesin jäsenistä miljonäärejä. Ja täysin vapaaehtoisesti, suorastaan intohimoisesti.
’Viides Beatle’ on myyttinen käsite. The Beatles-yhtyeeseen kuului neljä jäsentä, John, Paul, George ja Ringo, mutta koska yhtyeen lähipiiriin kuului paljon bändille ja uralle merkittäviä henkilöitä, on tällä kunnianimityksellä nostettu esiin milloin ketäkin. Useimpien kohdalla siihen on vankkoja perusteita, mutta ei aina sentään läheskään riittävästi moiseen kunniaan.
The Beatles-nimisessä yhtyeessä tai heidän kanssaan soitti loppujen lopuksi The Fab Fourin lisäksi aika harvoja henkilöitä. Luku kasvaa jonkin verran, jos otetaan mukaan bändin varhaisnimi The Quarrymen. Tässä varhaiskokoonpanossa esiintyneitä kavereita on kuitenkin vaikea nähdä yhtyeen tulevaisuuden kannalta kovinkaan tärkeiksi. Entä sitten The Beatles, The Silver Beetles tai The Beetles -nimisissä kokoonpanoissa soittaneet? Heitä ei loppujen lopuksi ole kovin paljon.
There are places I remember
All my life though some have changed
Some forever not for better
Some have gone and some remain
Vuosi 1963. Ensimmäinen muistikuvani yhtyeestä: Yleisradion Lontoon kirjeenvaihtaja Kaija Upton kertoo radion ajankohtaisohjelmassa Beatles-hysterian vallanneen Britannian – jopa kuninkaalliset ovat hullaantuneita. Taustalla soi hypnoottinen ”She Loves You”. Tässä on jotakin uutta. Mitä tämä on? Tuohon aikaan oli vaikea seurata populaarimusiikin kehitystä. Levysoittimia oli harvoilla. Radiossa oli lauantaisin iltapäivällä saunavuoron aikaan toivotut levyt, jonka ohjelman huippuna soi Miliza Korjuksen ”Warum”, ja sunnuntaisin lepopäivän ratoksi, jonka odotetuin esitys oli Tapio Rautavaaran ” Isoisän olkihattu ”.
Viimeisimmät kommentit