Mar
30
2011
Beatles.fi
Beatles-happeningin In My Life –show’n sisältö alkaa hahmottua. Lavalle astelee muiden muassa kaikkien aikojen rakastetuimman suomenkielisen Beatles-laulun tulkitsija, Pepe Willberg.
Tällä kertaa ikimuistoinen Rööperiin kuullaan Pepen tulkitsemana alkuperäiskielellä, eli nimellä Penny Lane.
Willberg on festivaalissa yksi Beat Less –orkesterin solisteista. In My Life –nimisen show’n suunnitellut ryhmä on Mikko Kangasjärven ja Anssi Tikanmäen kokoama orkesteri, joka koostuu Suomen eturivin muusikoista.
Kokoonpanossa ovat mukana myös jouset ja puhaltimet, joten lavalla nähdään Beatles-tuotannon monimutkaisempiakin kappaleita.
- Kunnioitetaan alkuperäisiä teoksia. Lavalla on paljon soittajia, ja kaikilla on henkilökohtainen suhde Beatlesiin, joten uskon soitannan tulevan sydämestä, Mikko Kangasjärvi sanoo.
Kangasjärvi ja Tikanmäki muistetaan molemmat lukuisista kotimaisista eturivin projekteista. Tikanmäki oli Juicen Grand Slamin orkesterinjohtaja ja Kangasjärvi tunnetaan Yö-yhtyeen pianistina ja tuottajana.
Beat Less –kokoonpanon virailevina artisteina tullaan näkemään Willbergin lisäksi Yö-yhtyeestä tuttu Juki Lewis ja Movetronin taitava laulaja Päivi Lepistö.
Beat Less:
Ari Toikka – rummut
Jaan Wessman – basso ja laulu
Jyrki Telilä – kitara
Louie So – kitara ja laulu
Jari Latomaa – perkussiot, akustinen kitara ja kosketinsoittimet, taustalaulu
Anssi Tikanmäki – urut, taustalaulu, jousisektion johto
Mikko Kangasjärvi – piano, laulu
Lisäksi jousikvartetti ja kaksi puhaltajaa.
Ei kommentteja | Avainsanat: Anssi Tikanmäki, Ari Toikka, Beat Less, Grand Slam, In My Life, Jari Latomaa, Juice Leskinen, Jyrki Telilä, Louie So, Mikko Kangasjärvi, Movetron, Päivi Lepistö, Penny Lane, Pepe Willberg, Rööperiin, Tampere Beatles Happening, TBH 2012, Yö | Aihe: Tampere Beatles Happening, Uutiset
Syy
23
2011
Beatles.fi
Tampere Beatles Happening kasvaa ja monipuolistuu. Ensi tammikuussa (20.-21.1.2012) Tampere-talossa kolmatta kertaa järjestettävän tapahtuman esiintyjälista on nyt julki. Listan yllätysnimet ovat Beatlesin kanssa 50 vuotta sitten levyttänyt Tony Sheridan ja toisessa ääripäässä suomalainen rap-tähti Paleface. Jatka lukemista
Ei kommentteja | Avainsanat: Anssi Tikanmäki, Apple Jam, BeApple, Beatle Week, Blue Jay Way, Fixing A Hole Pub, George Harrison, Hampuri, In My Life, Jay Goeppner, Jiri Nikkinen, John Lennon, Koiton Laulu, Liverpool, Mikko Kangasjärvi, My Bonnie lies Over the Ocean, Paleface, Paul McCartney, Pete Best, Polydor, Ringo Starr, Tampere, Tampere Beatles Happening, Tampere-talo, Tapani Lepomäki, TBH 2012, The Beat Brothers, The Beatelles, The Beatles, The Blue Margarets, The Urban Crow, Tony Sheridan, Top Ten, When the Saints Go Marching In | Aihe: Tampere Beatles Happening, Uutiset
Huh
8
2009
Beatles.fi
“The Beatlesin remasterointi-projekti on vihdoin saatu päätökseen. Digitaalisesti remasteroitu katalogi julkaistaan keskiviikkona 9. syyskuuta.
Kaikissa albumeissa on alkuperäiset (UK) kannet ja uusitut kansivihkot sisältävät alkuperäisten sisällön lisäksi uudet esittelytekstit sekä harvinaista kuvamateriaalia…”
Ei kommentteja | Aihe: Uutiset
Maa
8
2009
Beatles.fi
Beatles Forever 17.-20.3.
Suomalainen musiikkirevyy Beatles Forever, joka esitettiin Tampere-talossa kahdesti tammikuussa 2008, esitetään Helsingin Peacock-teatterissa 17.-20.3.2009. Revyyssä esiintyvät The Urban Crow -yhtye featuring Jussi Raittinen, Jiri Nikkinen ja Seppo Tammilehto. Mukana myös kolme näyttelijää pääosanesittäjä Pablo Sepän johdolla sekä 60-luvun tyyliin stailatut go-go-tytöt. Beatle-maailmaan vie myös mukaansatempaava multimedia.
Purkkaa ja jytää 16.-17.10.
Beatles Forever -revyyn tekijäryhmän seuraava tuotos, musiikkirevyy nimeltä Purkkaa ja jytää, esitetään Tampere-talossa 16.-17.10.2009.
Millaista sanailua ja musiikkia poikii löytöretki entisten nuorten ullakolle ja muistoihin, kun 60- ja 70-luvulla nuoruutensa elänyt pariskunta tyhjentää taloaan? Vinttikomero on täynnä muistoja sekä noiden vuosikymmenien nostalgisia vinyylille tallennettuja sävelmiä. Niiden esittämisestä livenä vastaavat jälleen Beatles Forever -revyyn tutut tekijät The Urban Crow -yhtye ja Seppo Tammilehto.
Revyyssä ovat mukana myös näyttelijät Kari Honkanen, Saara Ylitalo, Jari Hankela ja Sari Koskinen. Lisäksi tunnelmaa virittävät ajan henkeen stailatut Go-Go-tanssijat ja näyttävä multimediaesitys.
Musiikki koostuu 60- ja 70-lukujen rock- ja pop-klassikoista. Kaksi ja puolituntisen esityksen aikana kuullaan sekä meno- että tunnelmapaloja, kuten Traveling Band, Bridge Over Troubeled Water, Teryleeniä, Funny Funny, Salty Dog ja Hard Day’s Night.
Purkkaa ja jytää iskee suoraan nostalgisen katsojan sydämeen ja tuo mieleen muistot teryleenistä, vinyylistä ja nylonista sekä rokkareista, raggareista, poppareista, hipeistä, hämyistä ja jytäpöksyistä.
Beatle Week
Tampere Beatles Happeningin kaikki suomalaisesiintyjät on kutsuttu Liverpoolin Beatle Week -festivaalille elokuussa 2009. Festivaalille kutsutaan järjestäjän ilmoituksen mukaan 50 maailman parasta tribuuttiyhtyettä .
Liverpoolin kansainvälinen tapahtuma, vuotuinen Beatle Week, järjestetään tänä vuonna 26.8.-1.9.2009. Festivaali kokoaa asianharrastajat ympäri maailmaa yhtyeen kotikaupunkiin. Kyseessä on maailman huomattavin Beatles-tapahtuma ja vuoden vilkkain viikonloppu Liverpoolissa.
Jiri Nikkinen on esiintynyt Liverpoolissa jo aiemminkin, vuonna 2001 ja The Urban Crow vuosina 2005 ja 2008. Cellophane Flowers debytoi Beatlesien kotikaupungissa tänä vuonna. Beatle Weekilla on tänä vuonna mukana kaikkien aikojen suurin suomalaisedustus.
Ei kommentteja | Avainsanat: Beatle Week, Beatles Forever, Jiri Nikkinen, Jussi Raittinen, Liverpool, Pablo Seppä, Purkkaa ja jytää, Seppo Tammilehto, The Urban Crow | Aihe: Uutiset
Viimeisimmät kommentit