Jouni Koskimäki
Jouni Koskimäki on opettaja, tutkija, säveltäjä ja muusikko. Vuodesta 1990 lähtien hän on toiminut lehtorina Jyväskylän yliopiston Musiikin laitoksella, pääopetusaineenaan perinne- ja populaarimusiikin sovitus ja sävellys. 1980-luvun alusta lähtien Jouni on myös luennoinut paljon mm. länsimaisen ja suomalaisen rytmimusiikin historiasta. Erilaisten apurahojen turvin hänellä on ollut mahdollisuus myös taiteelliseen työskentelyyn: Jounin oma yhtye Ylärekisteriorkesteri on mm. konsertoinut 90-luvun alusta lähtien lukuisia kertoja monilla Euroopan johtavilla kielisoitinfestivaaleilla Espanjassa, Italiassa, Saksassa ja Venäjällä. Yhtyeen ohjelmisto koostuu kauttaaltaan Jounin sävellyksistä ja sovituksista. Jouni on säveltänyt monenlaisille kokoonpanoille, mm. alttosaksofonille ja laajennetulle big bandille, kamariorkestereille, jousikvartetille sekä mandoliini- ja balalaikkaorkesterille. Mandoliini onkin Beatlesin ohella Jounin toinen intohimon kohde.
Jounin Beatles-herätys alkoi jo 1960-luvun lopulla, mandoliini-innostus 1970-luvun alussa. Ensinmainittu innostuneisuus on johtanut mm. väitöskirjan tekemiseen (väitöskirja Jyväskylän yliopistossa 2006 nimellä Happiness Is… A Good Transcription – Reconsidering the Beatles Sheet Music Publications) sekä ahkeraan luennoimiseen aiheesta. Väitöskirja käsittelee Beatles-nuotinnoksien ohella varsinkin Beatles-musiikin sovituksellista variaatiota. Jälkimmäinen innostuneisuus on puolestaan johtanut mm. mandoliinin mestarikurssien pitämiseen useissa Euroopan maissa (vuodesta 1998) sekä mandoliiniorkesterin perustamiseen (MaMo eli Mandolin Mountain vuodesta 2007). Loogisena jatkeena on viimeaikoina ollut näiden kahden yhdistäminen eli Beatles-musiikin soittaminen mandoliinilla: vuodesta 2006 lähtien Jouni on soittanut kielisoittimia Beatles-tribuuttiyhtye Cellophane Flowersissa.
Jorma Laine
Jorma Laine on tamperelainen pitkän linjan Beatles-harrastaja, joka sai kipinän jo vuonna 1963. Palava innostus asiaan on kestänyt vuosikymmenestä toiseen, ja kotiin on kertynyt koko yhtyeen äänitetuotanto. Jorma teki työuransa teollisuuden johtotehtävissä, ja nykyään eläkkeelle jäätyään omien sanojensa mukaan ”viettää mustan Hellas Helsinki -pianonsa ääressä laatuaikaa Beatles-musiikkia tutkien ja tulkiten.” Hän osallistui Liverpoolin Beatle-viikolle ensimmäistä kertaa viime elokuussa. Cavern, Strawberry Fields ja Old Phil on nyt nähty. Tämän jälkeen tavoitteena on kokea Cirque Du Soleil’n Beatlesin musiikkiin pohjautuva “Love”-produktio Las Vegasissa.
Heikki Lehtonen
Heikki Lehtonen on lohjalainen, omien sanojensa mukaan ”vakavasti Beatles-tautiin 1990-luvulla sairastunut (nyttemmin paljolti toipunut) huomioija”. Beatles-taudin tuloksena syntyi 300-sivuinen englanninkielinen kirja ”Beatlemania” vuonna 1995. Heikki on Liverpoolin tuntija – suomalaisryhmän kokoaja ja vetäjä kaupungin Beatle Week -festivaaleille noin 15 kertaa. Hänellä on myös muuta kirjallista toimintaa: sotainvalidien hyväksi myyty 230-sivuinen kirja Mannerheim-ristin ritareista vuodelta 2007 sekä omaksi ja samoinajattelijoiden iloksi kirjoitettu 140-sivuinen kirja USA:n/Billboardin 1950-luvun savikiekkokauden listaykkösistä 2008. Hän on myös syntymävuotensa 1948-mallisen Wurlitzer-savikiekkojukeboxin omistaja.
Tapani Lepomäki
Tapani Lepomäki on Tampere Beatles Happeningin taiteellinen johtaja. Hän soittaa kitaraa The Urban Crow -yhtyeessä, joka on esiintynyt kahdesti (vuosina 2005 ja 2008) Liverpoolin kansainvälisillä Beatle Week -festivaaleilla. Yhtye on tehnyt yhteensä kymmenen keikkaa Beatlesien kotiklubilla Cavernilla. Tapani on kirjoittanut suositut musiikkirevyyt Beatles Forever ja Purkkaa ja jytää. Siviiliammatiltaan hän on Tampereen teknillisen yliopiston lehtori.
Vesa Majanen
Vesa Majanen on tamperelaisen Aamulehden toimittaja ja Beatles-fani vuodesta 1963 lähtien. Kolisteli nuoruudessaan rumpuja, kunnes vaihtoi soittimekseen kitaran, jota nykyään lupaa olla soittamatta julkisesti. Vesa on kirjoittanut Beatlesista useita juttuja, joiden aiheita hän on etsinyt niin Dakota Buildingin porttikäytävästä kuin Tokion Cavern Clubiltakin. Hän pitää yhtenä hienoimmista Beatlesiin liittyvistä kokemuksistaan vierailuaan Tokion John Lennon -museossa. Vesan vähemmän tunnetusta henkilöhistoriasta löytyy myös yhteistyössä Juice Leskisen kanssa tehty rock-ooppera Kummitäti, tilaustyö Kieli-instituutin juhliin 70-luvun alkupuolella.
Jiri Nikkinen
Jiri Nikkinen on helsinkiläinen muusikko ja tunnettu erityisesti taitavana Beatles-musiikin tulkitsijana. Hänellä on laajasti myös omaa sävellys- ja sanoitustuotantoa. Jirin taustalta löytyvät yhtyeet Clifters ja Revolver, nykyään hän esiintyy eniten oman Jiri Nikkinen Trionsa kanssa. Jiri on esiintynyt Liverpoolin Beatle Week -festivaaleilla ja Cavern-klubilla vuonna 2001. Silloin yhtye oli nimeltään Get Back. Jirin artikkelista saa monipuolisen kuvan hänen sitoutumisestaan Beatlesien historiaan ja tuotantoon.
Jussi Raittinen
Jussi Raittinen on maamme tunnetuimpia muusikoita. Hän toteaa olevansa jo työeläkkeellä, mutta tekevänsä keikkaa ihan niin kuin ennenkin. Jussi esiintyy sekä vappuna 45 vuotta täyttävän The Boys- yhtyeensä kanssa että myös trubaduurina. Kytköksiä Beatlesiin löytyy jo Boysien ensimmäisestä singlestä lähtien: levytys oli Kaikki rakkauteni (All My Loving). Jussi on myös sanoittaja, varsin kysytty kokoelmalevyjen tuottaja ja kansitekstien laatija: EMI:n ja Musiikki Westerlundin naisartistien levytyksiä vv. 1964-1974 sisältävä tupla Oi niitä tyttöjä! ilmestyy piakkoin.
Juha Salo
Juha Salo on musiikkiterapeutti ja musiikinopettaja, joka työskentelee helsinkiläisessä Ruskeasuon erityiskoulussa. Juhan Beatleskuume alkoi jo lapsena 1960-luvun puolivälissä. Tauti ei osoita edelleenkään minkäänlaisia hellittämisen merkkejä. Juhan eräs suuri haave toteutui loppukesällä 2009, kun hänen perustamansa tribuuttibändi Cellophane Flowers esiintyi Beatle Weekillä Liverpoolissa. Lisätietoja sivuilla cellophaneflowers.net.


Viimeisimmät kommentit