Tampere Beatles Happening Uutiset

Tulevassa tapahtumassa yllätysnimiä Tony Sheridanista Palefaceen

Tampere Beatles Happening kasvaa ja monipuolistuu. Ensi tammikuussa (20.-21.1.2012) Tampere-talossa kolmatta kertaa järjestettävän tapahtuman esiintyjälista on nyt julki. Listan yllätysnimet ovat Beatlesin kanssa 50 vuotta sitten levyttänyt Tony Sheridan ja toisessa ääripäässä suomalainen rap-tähti Paleface.

Tony Sheridan on mies, jonka taustalla Beatlesit soittivat ennen nousuaan maailmanmaineeseen. Hän teki vuonna 1961 singlen ”My Bonnie” yhdessä Paul McCartneyn, John Lennonin, George Harrisonin ja Pete Bestin kanssa. Nyt legenda saapuu Tampereelle ja esiintymisen ohessa kertoo haastattelutilaisuudessa oman näkökulmansa Beatles-saagaan.

Sheridanin taustalla soittaa Tampereella Jiri Nikkinen the Beatles Tribute Band.

Paleface tunnetaan: Helsinki-Shangri La on yksi viime vuosien kehutuimpia suomalaisia teoksia ja viime aikojen keikat Koiton Laulun kanssa ovat olleet loppuun myytyjä. Mutta nyt tulee todellinen yllätys: Paleface toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa ja pääsee esittämään ennen kuulemattomat ja arvatenkin persoonalliset tulkintansa the Beatlesin tuotannosta.

Sheridanin ja Palefacen väliin mahtuu tuttuja arvostettuja Beatles-tulkitsijoita, kuten kotimaiset Jiri Nikkinen the Beatles Tribute Band, The Urban Crow ja Blue Jay Way.

Jo viime vuonna Tampereella nähdyistä ulkomaisista yhtyeistä on mukana kaksi: Amerikkalainen Apple Jam ja japanilainen tyttöbändi The BlueMargarets. Molemmat valloittivat vuosi sitten katsojia täyteen pakatulla Tampere-talolla: Apple Jam monipuolisella ammattitaidollaan ja BlueMargarets hurmaavalla tyttöenergiallaan.

Uudet ulkomaiset vieraat ovat kovaa tasoa – kaikki on noteerattu esimerkiksi Liverpoolin Beatle Weekillä kärkiesiintyjien kastiin. The Beatelles on neljän nuoren naisen kokoonpano The Beatlesin kotikaupungista Liverpoolista. Kotimaisen Urban Crown kanssa yhdessä esiintyvä amerikkalainen Jay Goeppner on armoitettu tulkitsija, joka on toiminut urallaan monen amerikkalaisen tribuuttibändin keulahahmona. Hollannin Eindhovenista tuleva BeApple on tunnustettu ympäri maailmaa; yhtye on keikkaillut paitsi Euroopassa, myös Etelä- ja Pohjois-Amerikassa. Erityisesti yhtyettä kehutaan siitä, että se osaa tuoda Beatles-klassikoihin uuden, oman, modernin vivahteensa.

Kotimainen uutuus Palefacen ohella on Anssi Tikanmäen ja Mikko Kangasjärven orkestroima In My Life -show.

Happeningin taiteellinen johtaja Tapani Lepomäki on erityisen tyytyväinen tapahtuman laajenemisesta.

– Onhan se yleisöllekin hienoa. Bändejä on enemmän, esiintymispaikkoja on enemmän – eli tapahtumapassilla saa nyt enemmän kuin ennen. Ja yksittäisiin tapahtumiinkin on nyt helpompi hankkia lippuja.

Lepomäki seuraa ahkerasti maailmalla järjestettäviä Beatles-tapahtumia, joita on kymmeniä.

– Olen hämmästynyt siitä, että Tampere tunnetaan jo kahden vuoden jälkeen kaikkialla niin hyvin. Tuntuu siltä, että Suomi on kovillekin nimille sen verran kiehtova ja eksoottinen paikka, ettei ketään ole vaikea houkutella tänne, sanoo Lepomäki.

Beatles Happeningissä on ensi tammikuussa aiempaa enemmän esiintyjiä, ja niin on tilaakin. Pieni sali otetaan tänä vuonna Beatles-käyttöön aiempien ison salin ja Sorsapuistosalin lisäksi. Uutta talolla on myös Fixing A Hole -pubi, jossa osa bändeistä esiintyy.

Lipunmyynti Happeningiin on alkanut.

Taustaa:

Tony Sheridan
Sheridan esiintyi 1961 Hampurin Top Ten klubilla ja sai vakuutettua Polydor-levy-yhtiön taidoistaan. Hän pääsi levyttämään ja taustamuusikoiksi valittiin neljä neljä liverpoolilaista nuorukaista, jotka myös keikkailivat tuolloin Hampurissa. Nuorukaiset olivat John Lennon, Paul McCartney, George Harrison ja Pete Best. Taustayhtye nimettiin the Beat Brothersiksi.
Sessiosta syntyi single My Bonnie / The Saints. Levy on historian ainoa, jossa the Beatlesin esiaste (ennen Ringo Starria) toimii jonkun muun laulajan taustabändinä.
Sittemmin Sheridan on tehnyt pitkän uran laulajana ja lauluntekijänä. Tampereella hänen taustabändinään toimii Jiri Nikkinen the Beatles Tribute Band.
Sheridan on Beatles Happeningin aikana myös haastateltavana, kertomassa vaiheistaan The Beatlesin kanssa.

Linkkejä ja kuvia menneistä tapahtumista:

Lisätietoja:

Tampere Beatles Happeningin taiteellinen johtaja
Tapani Lepomäki
040 556 5377
tapani.lepomaki@kolumbus.fi

Tuottaja
Immo Kytölä
0500 511 202
Immo.kytola@tampere-talo.fi

Viime vuoden Happeningistä kirjoitettua:

Festivaalin rakastetuin yhtye tuli Japanista, kirjoitti Arto Pajukallio The BlueMargaretsista Helsingin Sanomissa 30.1.2011
”Tanssiva ja laulava yleisö otti yhtyeen hetimiten omakseen perjantain iltakeikalla. Japanilaisnelikko sai maistaa omaa vastinettaan Beatleshysteriasta, niin loputtomasti sitä huomioitiin ja kuvattiin missä se vain liikkuikin.”

Aamulehdessä Juha Kairesalo haastatteli musiikkitoimittaja Jake Nymania 30.1.2011.
Jake Nymanin mielestä Tampere Beatles Happeningilla on perusteltu paikkansa tapahtumien joukossa. Yleisöäkin oli saapunut Tampere-taloon mukavasti.
”Jos Beatlesista ei järjestetä tällaista tapahtumaa, mikä muu bändi se voisi olla. Ensin tulevat Elvis ja Beatles, sitten on aika pitkä väli”, Jake Nyman totesi.