Tampere Beatles Happening

Sinikka Nopola: Mää ja Piitlesit

(esitetty Tampereen Beatles Happeningin Urban Crown & Jiri Nikkisen konsertissa 29.1.2010)

Oli vuosi 1963 ja mää olin yhreksän. Meijän perhe asu Tampereen Mariankarulla, Kaakinmaan ja Pyynikin rajalla. Mun paras kaverini Sirpa kysy: ”Tiäksää, mikkä on Piitleksit?” ”Emmää oo kuullu”, mää sanoin. Sirpa näytti mulle neljän pitkätukkasen pojan kuvan, minkä se oli leikannu lehrestä. ”Mää tykkään Rinkosta, kenestäkä sää tykkäät?” Sirpa kysy. ”Emmää tiärä”, mää sanoin. Mää en ollu tottunu päättään semmosista asioista.

Sitten mää kuulin keittiön radiosta ensimmäistä kertaa kappaleen All my loving. Äiti sano: ”Ne on ny ne Piitlesit, semmoset pitkätukat.” Äiti ja mun pikkusiskoni Tiina ruvettiin tvistaan keittiössä, kun me oltiin nähty televisiosta uus tanssimuati. Piitleshuuma sai meijät mukaansa.

Koska isä toimi mainosalalla, meille tuli Suosikki. Mää ja Tiina saatiin lupa laittaa meijän yhteisen huaneen seinälle Suosikin lakana, missä oli Piitlesien jättikokoset päät. Vaatehuaneen oven sisäpualalle me kiinnitettiin nastoilla pienempiä piitleskuvia, mitä me leikattiin Seurasta, Viikkosanomista ja Suasikista. Mää orotin keittiön rariosta joka päivä All my lovingia, mikä siältä aika usein tulikin.

Me saatiin mono-levysoitin vuanna 1965, ja meillä oli kaks LP-levyä, joista toinen oli meitä nuaria varten, lapsista koostuva Tapiolan kuoro, johtajana Erkki Pohjola. Me kuunneltiin siltä levyltä usein raita ”Se Oolannin sota oli kauhea”, koska se oli nopein kappale ja siinä oli eniten svengiä.

Vuanna 1966 Maru, mikä oli meijän naapuri Mariankadulta samasta kerroksesta, toi koulun välkkärille LP-levyn nimeltä Revolver. Marun ympärille keräänty ryhmä katteleen sitä levyn kantta, ja määkin kurkin vähän kauvempaa. Mää en uskaltanu kysyä Marulta, että voisinko mää tulla kuunteleen sitä levyä niille kotio, kun Maru oli mua vuatta vanhempi, ja se levyn nimi liitty pyssyihin, mistä mää aattelin, että sillä levyllä on varmaan vähän varttuneempien nuarien Piitles-musiikkia.

Suosikista mää luin, että Hampurissa asuva Erika Wohlers oli joutunu kriisiin. Hän oli synnyttäny vauvan vuonna 1963 omasta miälestään Paulin alulle saattamana. Paul ei halunnu puhua koko asiasta, vaikka oli ollu Hampurissa keväällä 1962. Erika Wohlers joutu luavuttaan vauvansa varojen puutten takia lastenkotiin.

Mää keskustelin tästä asiasta yhren sukulaistätini kanssa, kun se tuli meille Riston-päiväkahveille isää onnitteleen. Se täti huamautti, että meillä Suamessa Miina Sillanpää oli tehny jo vuonna 1907 alotteen Ensi- ja turvakotien perustamisesta maahamme. Jos Erika Wohlers olis synnyttäny Bettina-vauvansa Suamessa, hän olis voinu asettua sen kanssa ensikotiin. Paul olis voinu tulla kattoon vauvaa sinne huamioo herättämättä.

Mää luin Suasikista, että muittenkin Piitlesien elämässä oli kärsimystä ja onkelmia. Rinkoo oli sanottu koulussa pikku norsuks harvinaisen ison nenän takia. John ei halunnu käyttää konserttitilanteissa silmälaseja, joten hän ei nähny yleisön ilmeitä. George ei halunnu jatkuvasti vitsailla vaan hän pohti myös vakavia asioita. Hänelle oli raskasta, kun muut Piitlesit pelleili koko ajan.

Hampurissa syntyny Bettina on nykyään 47-vuatias ja harrastaa laulamista. Internetin kuvassa hänellä on eressään nuattiteline ja käressään mikrofoni. Hän on ilosen näkönen, ihan niin kun Paul Mc Cartney. Hänen nimensä on Bettina Krischbin, joten hän on menny naimisiin. Nenä on samanlainen kuin Paulilla. Myös silmät ja suu on samanlaiset.

Kun ihminen vanhenee, se kaipaa lähisukulaisia ja semmoset on erittäin tervetulleita, mikkä on saman näkösiä. Sillon tuntuu, että elämällä on jatkuvuutta. Jos mää oisin Paul, niin mää menisin isyystesteihin. Saksan ja Englannin kansat vois lähentyä toisiaan ja unohtaa vanhat kaunansa, koska molemmilla kansoilla ois oma McCartney, ilonen ja laulutaitonen ihminen.