Ringo Starr – A Movie Star
Kaikki tuntevat Ringo Starrin maailman kuuluisimman yhtyeen rumpalina, mutta aika harva muistaa, että hän on tehnyt myös jo yli 40 vuotta kestäneen uran elokuvanäyttelijänä. Ura on ollut ehkä vähemmän tunnettu ja täysin Oscar-vapaa, mutta ehdottomasti tarkastelun arvoinen. Vuonna 1962 TV-episodista Tuesday Rendezvous alkanut ura jatkuu ilmeisesti edelleen, sillä ohjaaja Quentin Tarantino ilmaisi hiljattain kiinnostuksen saada Ringo tulevaan elokuvaansa. Hän on täysin vakuuttunut Ringon kyvyistä elokuvakameran edessä..
Kaikilla Beatles-albumeilla on ainakin yksi Ringon laulama laulu. Näistä tunnetuimmat lienevät With a Little Help from My Friends ja Yellow Submarine. Help-albumin B-puoli alkaa Ringon tulkitsemalla Buck Owensin laululla Act Naturally, jonka ensimmäinen rivi on enteellinen:
”They`re gonna put me in the movies,
they`re gonna make a big star out of me.
They’ll make a film about a man that’s sad and lonely,
And all I’ve gotta do is: act naturally.”
Yhtymäkohtia ja viittauksia elokuvien maailmaan löytyy Beatles-tuotannosta muitakin. Stg. Pepperinsä hyvin tuntevat muistavat levyn kansikuvan ja siihen sijoitetut Hollywood-tähdet. Yksi tähdistä on 30-luvun povipommi Mae West - ja kuinka ollakaan: Mae Westin viimeisessä elokuvassa Sextette (1978) esiintyi muuan Ringo Starr. Povipommi Westin härskeistä repliikeistä tunnetuin lienee: ”Onko sinulla pistooli taskussasi, vai oletko vain iloinen tavatessasi minut!”
Beatlesien elokuvat A Hard Day’s Night (1964) ja Help (1965) ohjasi amerikkalainen Richard Lester. Omaperäisen ironiset ja vallattoman humoristiset filmit muistuttavat selvästi Marx-veljesten komedioita. Ensimmäisen elokuvan tekoprosessi oli hulvattomuudestaan huolimatta hallinnassa, mutta jälkimmäisen teko tiettävästi lähenteli jo kaaosta. Vaikka molemmat katsotaan nykyään jo klassikoiksi, Hard Day’s Night on arvostetumpi tyylillisesti ehjempänä. Se oli myös tyylilajissaan uraauurtava – aikanaan ihan uudenlainen crazy-komedia – ja hämmästyttävän tuoreen tuntuinen edelleen. Piirroselokuvassa Yellow Submarine (1966 ) siirryttiin psykedeliaan, ja seuraavana vuonna tehdyn TV-produktion Magical Mystery Tour tyylilaji oli lähes määrittelemätön. Magical Mystery Tour sai kovaa kritiikkiä aikanaan, ja Yellow Submarineakin on alettu arvostaa vasta vuosikymmeniä valmistumisen jälkeen.
Ollaan Magical Mystery Tourin elokuvataiteellisista ansioista mitä mieltä tahansa, sen musiikillista arvoa ei voi kyseenalaistaa. Elokuva sisälsi kuolemattomia sävelmiä, kuten Strawberry Fields Forever, The Fool on the Hill ja I Am the Walrus.
Beatlesit olivat myös tähdittämässä vuonna 1966 nelitoistaminuuttista lyhytelokuvaa Reflections of Love, joka voitti Cannesissa 1966 Kultaisen Palmun parhaama lyhytelokuvana. Elokuvan ohjasi Joe Massot.
Beatles-filmeistä on luonnollisesti myöskin mainittava vuoden 1970 Let it Be, joka sisältää kuuluisan kattokonsertin sekä tunnelmapaloja tammikuun 1969 harjoituksista. Harjoitusten tunnelmapaloista osa kylläkin henkii selvästi huonoa tunnelmaa, sillä nauhoituksista Twickenhamin kalseilla elokuvastudioilla muodostui osin ahdistavia ja riitaisia. Yhtye oli väsynyt, sekavien liiketoimien ja ihmissuhdekuvioiden rasittama, ja yhteishenki rakoili. Elokuvassa on kuitenkin paljon myös leppoisia ja nautittavia jaksoja, vaikka se on ollut tapana nähdä yhtyeen lopullisen hajoamisen dokumenttina.
Yksi 1960-luvun keskeisistä elokuvakäsikirjoittajista oli amerikkalainen Terry Southern, joka oli mukana mm. elokuvissa Tohtori Outolempi, Easy Rider, Barbarella ja Casino Royale. Hän eli ja vaikutti keskellä tuon ajan svengaavaa Lontoota. Southernin 1958 kirjoittamasta teoksesta Candy tehty elokuva oli Suomessakin kesällä 1968 kohtalaisen huomattava teatterimenestys. Suurin syy tähän taisi olla kuitenkin pääosan esittäjä, viattoman ja vetävän näköinen ruotsalainen Ewa Aulin, joka avauskohtauksessa saapuu ulkoavaruudesta maapallolle ja tapaa myöhemmin erinomaisen outoja henkilöitä piiloseksikkäissä kohtauksissa. Eräässä sellaisessa juopuneen runoilijan (Richard Burton) lukiessa tekstejään Ewa Aulinin eli Candyn kanssa sekstailee meksikolainen puutarhuri Emanuel, jota esittää Ringo.
Muita tähtiä tuossa elokuvassa olivat mm. Walter Matthau (seksinnälkäinen kenraali), James Coburn (julkisilla paikoilla leikkauksia tekevä lääkäri), Charles Aznavour (kyttyräselkä) sekä väärä Intian guru (Marlon Brando). Ringon esittämä Zapata-viiksinen ja murteellista englantia solkkaava Emanuel tuli luoneeksi esikuvan 70-luvun nerokkaan Fawlty Towers -sarjan (Pitkän Jussin Majatalo) espanjalaiselle tarjoilija Manuelille.
Seuraavassa elokuvassa Magic Cristian oli Terry Southern jälleen yhtenä käsikirjoittajana (muita olivat Grahan Chapman, John Cleese sekä Peter Sellers). Elokuva muistetaan ehkä parhaiten laulusta Come And Get it, jonka Paul McCartney kirjoitti Apple-yhtiön ensimmäiselle kiinnitykselle, Badfinger-yhtyeelle. Toinen elokuvan tunnettu musiikkiesitys on Thurderclap Newmanin Somethingh in the Air. (Samaa kappaletta käytettiin myöhemmin yhdysvaltalaisessa hippiajan yliopistokapinasta kertovassa elokuvassa Strawberry Statement.)
Magic Cristianin käsikirjoitus perustui Terry Southernin 1958 kirjoittamaan romaaniin. Ringon rooli lisättiin käsikirjoitukseen Peter Sellersin nimenomaisesta toivomuksesta.
Elokuvassa näyttelivät Ringon ohella Peter Sellers, Raquel Welch, John Cleese, Cristopher Lee, Roman Polanski sekä Richard Attenborough. Ilman krediittejä mukana olivat mm.Yul Brunner transuna kapakkalaulajana ja Graham Chapman.
Ringon ja Peter Sellersin välille kehittyi Ringolle opettavaisen työsuhteen lisäksi ystävyys. Tätä todistaa muun muassa se, että Sellersin jäämistöstä löytyivät aikanaan Beatlesien valkoisen tupla-albumin raakamiksaukset, jotka Ringo oli hänelle lahjoittanut. Peter Sellersin hahmo liittyy monella muullakin tavalla Beatles-historiaan. Muutama esimerkki: radiossa 50-luvulla pyörinyt hullutteleva radioshow oli yhtyeen ehdottomia suosikkiohjelmia ja vaikutti monella tavalla yhtyeen viljelemään huumoriin. George Martin oli ennen Beatleseihin tutustumistaan tuottanut Sellersin komedialevyjä. John Lennonin Hampurin aikaisiin bravuurinumeroihin kuuluivat Sellers-tyyppisellä intialaisittain murtavalla englannilla pidetyt pilasaarnat, ja tiettyä sielunsukulaisuutta löytyy muistakin yhteyksistä. Peter Sellers/Beatles-yhteyksistä löytyy lisätietoa mm. seuraavasta linkistä:
Magic Cristianin juoni ansaitsee vähintään luonnehdinnan ’omaperäinen’. Elokuva alkaa puistosta, jossa eksentrinen biljonääri Sir Guy Grand (Peter Sellers) kävelee juuri adoptoimansa kodittoman kulkurin Youngman Grandin (Ringo) kanssa heitellen hyvin valmisteltuja käytännön piloja ja rahaa ohikulkijoille. Sothebyn taidehuutokaupasta Sir Guy Grand hankkii alkuperäisen Rembrandin kolminkertaistamalla viimeisen huudon. Tyrmistynyt kauppahuoneen johtaja Dougdale (John Cleese ) seuraa vielä vieressä kuinka Sir Grand irroittaa saksilla muotokuvan nenän. Elokuvan nimi tulee risteilyaluksesta S.S.Cristian, jolla yläluokka matkustaa ja johon myös isä ja poika Grand ostavat liput. Alussa risteily vaikuttaa normaalilta, mutta vähitellen asiat alkavat muuttua eriskummalliseen suuntaan. Tavallista baarissa istujaa (Roman Polanski) tavoittelee transvestiittilaulaja (Yul Brunner), tarjoilijana toimii Dracula (Cristopher Lee).
Lopun paniikkikohtauksessa ryhmä matkustajia yrittää jättää aluksen, mutta löytääkin itsensä konehuoneesta, jossa ”koneeksi” paljastuu lauma yläosattomia soutuorjia, joita johtaa itse Priestess of the Whip (Raquel Welch). Lopulta matkustajat kompastelevat päivänvaloon tavaratalon rakenteista keskeltä Lontoota. Koko epäseikkailun ajan isä ja poika Grand käyttäytyvät alleviivaavan tyynesti ikään kuin kaikki tapahtunut kuuluisi täysin normaalin elämänmenon piiriin.
Elokuvan lopussa Guy Grand täyttää suuren sammion virtsalla, verellä ja eläinten ulosteilla lisäten joukkoon tuhansia seteleitä houkutellen yleisöä sanoilla ”ilmaista rahaa”. Syntyneen sekavan kamppailun taustalla soi Thurderclap Newmanin Something in the Air. Filmi päättyy isän ja pojan rauhalliseen kävelyyn puistossa. Elokuva valmistui vuonna 1969 ja epäilen, ettei se päätynyt suomalaiseen teatterilevitykseen. Asian paremmin tietävät voinevat korjata käsitykseni, jos se on väärä.
Vuonna 1971 Ringo antoi äänensä satuanimaatioon The Point, jonka oli kirjoittanut Harry Nilsson. Elokuva kertoi Pointed (suom. suippo, suippopäinen) Villagen ainoasta pyöreäpäisestä pojasta nimeltään Oblio. Oblion isän ääni oli Ringon. Elokuvasta ei muodostunut menestystä, mutta siinä esitetty Nilssonin laulu Me and My Arrow on kuitenkin jäänyt elämään.
Harry Nilsson liittyy Beatlesien vaiheisiin muillakin tavoilla. Hän asui John Lennonin 14 kuukautta kestäneen sekoiluvaiheen, ns. ”tuhlatun viikonlopun” aikana tämän kanssa samassa huvilassa Los Angelesin Santa Monicassa 70-luvun alussa. Poikamiestalouden kolmas osapuoli oli raisuista elämäntavoistaan tunnettu The Who -yhtyeen rumpali Keith Moon, joten voi vain kuvitella, miten pidäkkeetöntä hilluminen oli.
Samana vuonna 1971 Ringo esiintyi Zappana Frank Zappan elokuvassa 200 Motels. Frank Zappa itse esiintyy ainoastaan muusikkona ääniraidalla. Elokuva oli minibudjetilla tehty road movie Mothers of Invention -yhtyeestä kiertueella Yhdysvalloissa. Ajan hengen mukaisesti mausteena on sekä yhteiskuntakriittisyyttä että täysin absurdia menoa. Mainittava hahmo on Lonesome Cowboy Burt, joka pieksää niin hipit, vasurit kuin bändäritkin. Ringolla on myös toinen rooli nimeltään Larry The Dwarf. Mukana elokuvassa sekoilee myös Keith Moon. Loppujen lopuksi mainittavinta koko teoksessa lienee Zappan säveltämä musiikki, jota on mukana esittämässä jopa Royal Symphony Orchestra. Uraa uurtavaa oli myös se, että musiikin äänityksessä käytettiin Rolling Stones -yhtyeen mobiilistudiota.
Samana vuonna 1971 manageri Allen Klein ehti vielä saamaan Ringolle roolin spagettiwesterniin Blindman – mielessään varmaankin näyttävä elokuvajuliste, jossa Ringo poseeraisi sikarinpätkä suussaan Coltit kourassa Clint Eastwoodin tapaan. Blindman kuvattiinkin aivan samoissa Espanjan Almerian maisemissa kuin Sergio Leonen kuuluisa dollari-trilogia, ja sen tuotanto oli italialaista alkuperää.
Ringon roolinimi oli yllättävä: Candy. Sombrerossaan ja komeassa kokoparrassaan Candy auttaa psykoottista päärosvoa (veljeään) kidnappaamaan 50 kaivosmiesten vaimoa. Ratsastus ei Ringolta kuitenkaan tahtonut sujua, joten edes yhden naisen uskottava sieppaaminen aavikolta ratsun selkään aiheutti tiettyjä hankaluuksia. Ringo osasi ohjaaja Ferdinando Baldin mukaan näyttää todella luihulta, mutta ”latinoitu englanti” tuotti vaikeuksia. Tokihan Ringo yritti harjoitella osaansa, mutta Allen Kleinin, Mal Evansin sekä muun siipijoukon kanssa bailaaminen ei välttämättä lisännyt kurinalaisuutta roolisuorituksissa. Niinpä dubattunakin (tai ehkäpä juuri siksi) Ringon roolisuoritus Rooman ensi-illassa 15. marraskuuta 1971 herätti lähinnä hilpeyttä. Kaiken lisäksi Ringon yhdessä Klaus Voormannin kanssa säveltämä pääteema oli tiputettu elokuvasta pois.
Spagettigenressä esiintyi tuolloin myöskin Bob Dylan, joka teki Aliaksen roolin Sam Peckinpahin elokuvassa Pat Garret ja Billy the Kid – onnistumatta hänkään kovin hyvin. Mainittakoon vielä, että Blindmanissa oli kaksi kreditoimatonta sivuosan esittäjää, edellä mainitut herrat Allen Klein ja Mal Evans.
Ringo kokeili kykyjään myös ohjaajana. Born to Boogie (1972) on konserttifilmi, jossa Marc Bolan ja T.Rex esiintyvät Wembley-stadionilla. Ringo ohjasi elokuvan, ja se julkaistiin Beatlesien Apple-yhtiön kautta. Elokuva koostuu konserttitaltioinneista, tuokioista Applen äänitysstudiolla Savile Row’lla (mukana Ringo ja Elton John) sekä Magical Mystery Tourin tapaisista lyhyistä kuvaelmista. Eräs niistä, Tea Party -kohtaus, kuvattiin John Lennonin kotona, samassa paikassa, jossa Imagine oli aikoinaan kuvattu 1971.
Born to Boogien ensi-ilta oli joulukuun 14. päivä 1972 Oscar`s Cinemassa Lontoon Sohossa. Elokuva julkaistiin vuonna 1995 uudelleen dvd-versiona, jossa edesmenneen Marc Bolanin poika Rolan esittelee useampiakin ekstroja. Mikään niistä ei kuitenkaan ole peräisin ohjaaja Ringolta.
That`ll Be the Day -elokuva kuvattiin Isle Of Wightillä vuonna 1973. Pääosissa olivat David Essex, Ringo Starr, Keith Moon sekä Billy Fury, joka oli kohtalaisen uran tehnyt liverpoolilainen laulaja ja – erikoisuutena todettakoon – Ringon kouluaikainen luokkatoveri. Kehyskertomuksena elokuvassa on tyypillinen sirkkeliin kompastuneen sotaorvon tarina, jossa kuitenkin lopulta kaikille käy hyvin. Päähenkilö Jim McLaine (David Essex ) ajelehtii kotoaan lähdön jälkeen erilaisten hanttihommien kautta rockin pariin ystävänsä Miken (Ringo) avulla. Menestyttyään MacLaine muuttuu sydämettömäksi Romeoksi, joka jättää jälkeensä joukon särkyneitä sydämiä ja/tai kiukkuisia naisia. Kuitenkin tuhlaajapoika palaa lopulta kotiin johtamaan perheyritystä, johon vanha tyttöystäväkin tulee mukaan. Rockin houkutus tuntuu vielä ajoittain, tosin säännösteltynä ja vain muistojen kautta. Juoni ei ole hääppöinen, mutta musiikkiraita ja elokuvasta tehty soundtrack-albumi ovat vielä tänä päivänäkin kuunneltuna pätevää musisointia. Elokuva sai aikanaan yllättävän hyvät arvostelut.
Harry Nilsson oli jälleen mukana Ringon seuraavassa elokuvassa Son of Dracula (1974). Ringon rooli oli nyt Merlin the Magician. Koska Ringo oli soittanut vuotta aiemmin Nilssonin levyllä Son of Schmilsson, hän innostui ehdottamaan Nilssonille rock`n roll -elokuvaa Draculasta. Elokuvaa tehdessään he varsin pian ymmärsivät, ettei tuotos tulisi edustamaan suurta elokuvataidetta, vaikka he itse nauttivatkin suuresti sen tekemisestä. Ringo kuului elokuvan tuotantoryhmään ja filmin ohjasi Freddie Francis. Niin elokuvayleisöllä kuin arvostelijoillakin oli varsin vähän positiivista sanottavaa elokuvasta. Sen introna soi kuitenkin kappale Without You, jonka olivat säveltäneet Pete Ham ja Tom Evans. Sovitus eroaa jonkin verran laulun siitä versiosta, josta tuli klassikoksi muodostunut levyhitti. Ensimmäisen version kappaleesta oli tehnyt Badfinger tuottajanaan Geoff Emerick.
Vuonna 1975 oli Ringolla vuorossa Ken Russelin ohjaama ja käsikirjoittama Litztomania, jossa hän joutui esittämään Paavia(!). Antakoot kaikki kirkkoisät tämän heille anteeksi! Litztinä elokuvassa on Roger Daltrey. Yes-yhtyeen kosketinsoittaja Rick Wakeman puolestaan antaa vakuuttavan näytön tuonaikaisten syntetisaattorien tuhovoimasta mukaellessaan Litztiä ja Wagneria.Wakeman esiintyy myöskin pohjolan ukkosen jumalana Thorina. Tässä elokuvassa käytettiin ensimmäisen kerran Dolby-tekniikkaa, ja tämä taitaa olla ainoa mainitsemisen arvoinen asia koko elokuvassa.
Vuonna 1978 tähditettiin tuolloin jo 84-vuotiaan povipommi Mae Westin komediamusikaalia Sextette sellaisilla näyttelijöillä kuin Timothy Dalton, Dom DeLuise, Tony Curtis, George Hamilton, Alice Cooper, Keith Moon ja Ringo Starr. Ikääntyneen ja ylipainoisen Westin suuhun ei enää oikein istunut kommentti ”I`m the girl who works for Paramount all day, and Fox all night”. Myöskään 32-vuotiaan Timothy Daltonin kanssa vedetty discoversio Love Will Keep Us Together ei varsinaisesti vakuuttanut. Arvostelu koki elokuvan hämmentävänä sanoin ”a cruel, unnessary and most unfunny musical comedy ever made”. Näista sanoista voi selvästi päätellä kulttiklassikon syntyneen. Pitänee jostakin hankkia tämä Mae Westin viimeisin!
Vuonna 1978 oli arvostettu pitkän linjan yhtye The Band tullut tiensä päähän. Asiaa juhlittiin komealla konsertilla Winterland Ballroomissa San Fransiscossa, ja se taltioitiin myös elokuvaksi Martin Scorsesen johdolla. Väsähtäneen oloinen Ringo soitti toista rumpusettiä loppunumerossa Bob Dylanin I Shall Be Released -yhteisesityksessä. Konserttielokuva on upea kaikkine hienoine esiintyjineen, mutta Ringon osuus on säälittävä. Ennen niin energinen ja nokkela kapulankäyttäjä pysyy vaivoin jakkarallaan. Ringo on myöhemmin itsekriittisesti tarkastellut osuuttaan elokuvassa ja ylipäänsä elämänvaihettaan noihin aikoihin. Yhteiset harrastukset veivät aikanaan Ringon ja hänen vaimonsa elokuvanäyttelijä(!) Barbara Bachin Betty Ford -klinikalle toipumisjaksolle. Ringo selätti alkoholiongelmansa, palasi kehiin piristyneenä ja on pirteänä myös pysynyt.
Vuonna 1981 George Harrison (tunnettu myöskin Monty Python -yhteyksistään) tuotti slapstick-komedian Caveman. Ringo esiintyy Barbara Bachin kanssa tässä varsin vähän huomiota saaneessa esihistoriallisessa komediassa, jossa hän kapinallisen heimon johtajana mm. kesyttää dinosauruksia. Toisessa esityksessä London Cinemassa filmi sai kokonaista kuusi maksanutta katsojaa. Ensi-ilta lienee ollut hieman täydempi.
Ringon roolinimenä on luolamies Atouk, joka elää ”ziljoona vuotta ennen Kristusta lokakuun yhdeksäntenä” (päivämäärä ilmeisesti viittaa Lennonin syntymäpäivään). Elokuvassa kapinallinen heimo löytää rauhoittavia huumeita, keksii tulen, keittotaidon, musiikin ja opettelee pystykävelyn. Elokuva kuvattiin Zacatecasissa Meksikossa. Eräässä kohtauksessa Tyrannosaurus Rex käyttää cannabisvalmisteita, mikä oivallus antaa kuvan elokuvan juonen rationaalisuusasteesta. Cavemanin dialogin sanoja ovat mm. ool (= ruoka), zug zug (=seksi), haraka (= tuli), pooka (= rikki), macha (=hirviö), bobo (=ystävä), ugh (=kuten). Kommunikaatio kuvaustauoilla lienee ollut tasokkaampaa, sillä Barbara ja Ringo löysivät toisensa juurin tämän elokuvan kuvauksissa, ja he avioituivat vuotta myöhemmin.
Vuonna 1984 Ringo sai esittää omaa itseään Paul McCartneyn elokuvassa Give My Regards to Broad Street. Nimi juontuu George M.Cohanin musikaalista Give My Regards to Broadway sekä Lontoon rautatieasemasta Broad Street (suljettiin vuonna 1986). Elokuvan ja sen musiikin teko aloitettiin jo vuonna 1982 Maccan albumien Tug of War ja Pipes of Peace jälkeen. Elokuvasta tuli taloudellinen katastrofi, ja se mainittiinkin kyseisen vuoden suurimpana floppina. Musiikkiraidasta tehty levy myi kuitenkin erittäin hyvin, ja elokuvan laulu No More Lonely Nights sai Golden Globe -palkinnon. Commodore 64 -koneeseen sai aikanaan ladattua samannimisen videopelin! Olisikohan kenelläkään tallessa moista kasettia?
Ringon ns. pitkät elokuvat loppuvat toistaiseksi tähän. Lyhyemmistä produktioista ja TV-sarjoista mainittakoon: Willie and the Poor Boys (mukana mm. Bill Wyman, Ron Wood ja Jimmy Page ), Water, Alice in Wonderland, To the North of Katmandu, Thomas the Tank Engine & Friends (suomeksi Tuomas Veturi), Shining Time Station of Christmas, Shelley Duvall`s Bedtime Stories ja McCartney Years. Monty Python -ryhmän mainiossa Beatles-parodiassa The Rutles on mukana Ringon sävellys Living in Hope.
Kaiken kaikkiaan Ringo Starrin nimi mainitaan lähes parissa sadassa erilaisessa TV- tai elokuvaproduktiossa. Jäämme odottelemaan Tarantinon lupauksen täyttymistä.
