Artikkeleita ja kirjoituksia

Kuka oli Viides Beatle?

’Viides Beatle’ on myyttinen käsite. The Beatles-yhtyeeseen kuului neljä jäsentä, John, Paul, George ja Ringo, mutta koska yhtyeen lähipiiriin kuului paljon bändille ja uralle merkittäviä henkilöitä, on tällä kunnianimityksellä nostettu esiin milloin ketäkin.  Useimpien kohdalla siihen on vankkoja perusteita, mutta ei aina sentään läheskään riittävästi moiseen kunniaan.

The Beatles-nimisessä yhtyeessä tai heidän kanssaan soitti loppujen lopuksi The Fab Fourin lisäksi aika harvoja henkilöitä. Luku kasvaa jonkin verran, jos otetaan mukaan bändin varhaisnimi The Quarrymen. Tässä varhaiskokoonpanossa esiintyneitä kavereita on kuitenkin vaikea nähdä yhtyeen tulevaisuuden kannalta kovinkaan tärkeiksi. Entä sitten The Beatles, The Silver Beetles tai The Beetles -nimisissä kokoonpanoissa soittaneet? Heitä ei loppujen lopuksi ole kovin paljon.

Stu Sutcliffe oli Beatlesien basisti ja John Lennonin henkiystävä.  Hän oli kuvataiteellisesti lahjakas nuori ja hänellä on myös epäilemättä ollut paljon vaikutusta John Lennonin ajattelutapaan, huumorintajuun ja taiteellisiin näkemyksiin. Stu ei kuitenkaan koskaan ollut varsinainen muusikko.  Itse asiassa hän ei koskaan oppinut edes soittamaan bassoa kuin korkeintaan välttävästi. Hän oli mukana yhtyeen uran kannalta tärkeillä Hampurin keikoilla ja jäi aikanaan pysyvästi Saksaan opiskelemaan kuvataidetta ja seurustelemaan yhtyeelle merkityksellisen Astrid Kirchherrin kanssa Paulin siirtyessä basistiksi. Stu Sutcliffe kuoli ilmeisesti pahoinpitelyn seurauksena saamaansa aivovammaan ja aivoverenvuotoon Saksassa jo vuonna 1962.  Hän kuitenkin jätti Johnin kautta yhtyeen ajattelu- ja ilmaisutapoihin, sisäiseen huumoriin ja esteettisiin näkemyksiin leimansa, joten hänen nimeämisekseen viidenneksi Beatleksi on omat vahvat perusteensa.

Taideopiskelija Astrid Kirchherrilla oli vahva rooli Beatles-kampauksen eli moppitukka-muodin syntymisessä, ja hän myös vaikutti muilla tavoin Beatlesien visuaaliseen ilmeeseen yhtyeen varhaisaikoina. Kirchherrin yhtyeestä ottamat kuvat ovat taiteellisia ja aikanaan omaperäisiä.

Vastoin yleistä käsitystä Paul McCartney ei ryhtynyt basistiksi välittömästi Stu Sutcliffen jälkeen. Joillakin keikoilla yhtyeen riveissä esiintyi kaveri nimeltä Chas Newby. Tämä ns. ’unohdettu basisti’ pyöri yhtyeen lähipiirissä jo liverpoolilaisen Casbash-klubin aikoina. Newby oli kaiken kaikkiaan kuitenkin vain sivuhenkilö Beatlesien tarinassa.

Monet nimittävät viidenneksi Beatleksi Pete Bestiä, joka soitti yhtyeessä rumpuja varsin pitkään ennen kuin hänet korvattiin Ringolla. Petellä oli Liverpoolissa oma faniryhmänsä, eikä hänen sivuuttamisensa rumpupallilta aikanaan siksi sujunut protesteitta. Pete Bestillä on merkitystä yhtyeen uran kannalta: hän soitti Hampurin keikoilla, ja hänen äitinsä Mona Best omisti Casbah Coffee Clubin, joka oli tärkeä paikka yhtyeen varhaisella keikkataipaleella. Peten erottamisen syitä on paljon pohdittu ja asiasta on esitetty monenlaisia selityksiä ja olettamuksia. On selvää, että Pete oli persoonallisuustyypiltään erilainen kuin muut bändin jäsenet eikä ilmeisesti koskaan oikein kuulunut kiinteästi ryhmään. Beatlesien oma selitys erottamiselle on ollut:”Ringo ei välttämättä ollut parempi rumpali, mutta hän oli ehdottomasti parempi Beatle.” Tällä perusteella Pete Bestiä on vaikea nimetä viidenneksi Beatleksi.  Oma käsitykseni säilyneiden äänitteiden perusteella on, että Ringo oli myös parempi rumpali.

Ensimmäisen levytyksensä Beatlesit tekivät (tosin nimellä Beat Brothers) Tony Sheridanin kanssa Saksassa. Sheridan oli brittiläinen artisti, joka esiintyi paljon Hampurissa.  Hän pyysi yhtyettä taustalleen levytyssessioon ja tulokset ovat edelleen kuultavissa useammallakin laillisella ja laittomalla kokoelmalevyllä. Bassoa soitti studiossa jo tuolloin Paul, koska Stun puutteelliset taidot olisivat studiossa tulleet kiusallisesti esiin. Sheridan oli yhtyettä kokeneempi muusikko ja artisti, ja Beatlesit oppivat häneltä varmaan paljonkin asioita uransa alussa. Sheridanin merkitystä vähättelemättä häntä tuskin voi kuitenkaan arvioida viides Beatle -nimityksen arvoiseksi.

Jos jatketaan Beatles-yhtyeen kanssa soittaneiden muusikoiden luetteloimista, voidaan todeta, että rumpalin pallilla vaihtuvuus oli suurin. Beatleseissa ja Silver Beetleseissä soittaneita rumpaleita ovat Johnny Hutchinson (varhainen auditio, jossa yhtye esittäytyi manageri Larry Parnesille), Tommy Moore (soitti Beatleseissa yhtyeen säestäessä Johnny Gentle -nimistä artistia tämän kiertueella), Norman Chapman (kolme keikkaa), Andy White (ensimmäinen levytys) ja Jimmy Nicol. Näistä näkyvin oli Jimmy Nichol, joka tuurasi sairastunutta Ringoa yhtyeen suuruuden aikana yhden maailmankiertueen alussa. Sijaisrumpaleiden merkitys Beatles-tarussa on vähäinen.  Jimmy Nichol sentään jätti kappaleen otsikoksi päätyneen lausahduksen ”getting better”.  Näin hän vastasi, kun soiton sujumista kiertueella kysyttiin.

Beatlesien kanssa soittaneista sessiomiehistä selkeästi merkittävin oli epäilemättä Billy Preston, heidän  jo Hampurin ajoilta tuntemansa kosketinsoittaja, joka kutsuttiin piristämään aneemisia ja ristiriitaisia Let It Be -sessioita.  Prestonin soittoa voidaan kuulla Let It Be -albumilla ja -elokuvassa, ja hänen roolinsa monissa kappaleissa on niin voimakas, että perusteita viides Beatle -asemaan epäilemättä on olemassa.  Lisäperusteeksi kelpaa kytkentä yhtyeeseen jo varhaisina, mutta tärkeinä, Hampurin aikoina.

Entä sitten yhtyeen manageri Brian Epstein? Epstein puki Beatlet pukuihin, karsi katupoikamaiset elkeet esiintymislavalta ja esimerkiksi kuuluisa ’beatles bow’ on nimenomaan hänen käsialaansa – Epstein pisti pojat kumartamaan tyylikkäästi ja yhtä aikaa kappaleiden lopussa. Häntä on syytetty rajun rockbändin kesyttämisestä, mikä tietyllä tavalla tietysti pitää myös paikkansa. Mutta ilman Epsteinia Beatlesit tuskin olisivat päässeet ainakaan niin nopeasti uransa kannalta tärkeille estradeille, kuninkaalliseen varietee-show’hun ja televisioon. Epstein olisi halunnut olla ryhmän jäsen ja ystävä enemmän kuin mitä hän koskaan oli, mutta hänen ja muusikoiden välillä oli kuitenkin aina ylittämätön yhteiskuntaluokkaero. Silti Epsteinin suhde yhtyeeseen oli paljon tiiviimpi ja intohimoisempi kuin ammattimanagerin suhde taiteilijoihinsa. Tällä en viittaa Epsteinin homoseksuaalisuuteen, vaan hänen vilpittömään uskoonsa yhtyeeseen ja sen ainutlaatuisuuteen. Epstein oli mukana yhtyeen tarinassa joka solullaan – jopa niin, että managerin roolin pieneneminen kiertueiden päättymisen myötä varmaankin edesauttoi Epsteinin turhautumista, masennusta ja jopa kuolemaa 1967. Monet varmasti pitävät Brian Epsteinia viidentenä Beatlena – ja ihan perustellusti.

Ja onhan näitä ehdokkaita edelleen: Cavern-klubin tiskijukka ja yhtyeen läheinen ystävä Bob Wooler, Beatlesit Hampuriin välittänyt liverpoolilainen manageri Allan Williams (mies, joka lähetti  poikien kanssa riitaannuttuaan yhtyeelle kirjallisen irtisanomisilmoituksen juuri ennen kuin yhtye singahti maailmanmaineeseen), Neil Aspinall ja Mal Evans, yhtyeen pitkäaikaiset roudarit/ystävät/avustajat/luottomiehet. Tärkeä henkilö oli äänittäjä Norman Smith, jolla on eittämättömät ansionsa Beatles-soundin luomisessa.  Yhtyeen sisäpiiriin kuului myös Derek Taylor, josta tuli heidän lehdistösihteerinsä sekä myöhemmin päällikkötason toimija Apple Corpsissa. Onpa joku rohjennut ehdottaa viidenneksi Beatleksi jopa Yoko Onoa, joka sentään kiistatta oli enemmän yhtyettä hajottava tekijä kuin yhteistyökumppani. Erikoisin ehdotus yhtyeen viidenneksi jäseneksi on koko Liverpoolin kaupunki, ihan perusteltu ja fiksu oivallus kuitenkin.

Ainakin hetkellisesti viidentenä Beatlena ovat toimineet seuraavat muusikot:

  • Eric Clapton (kitarasoolo kappaleessa While My Guitar Gently Weeps)
  • Nicky Hopkins (pianosoolo kappaleessa Revolution)
  • Alan Civil (puhallinsoolo kappaleessa For No One)
  • David Mason (piccolotrumpettisoolo kappaleessa Penny Lane)
  • Brian Jones (saksofonisoolo kappaleessa You Know My Name)
  • George Harrisonin intialaistyylisissä kappaleissa soittaneet muusikot

Olen säästänyt viimeiseksi oman ehdokkaani, Beatlesien tuottajan George Martinin.  Hän oli yhtyettä kymmenisen vuotta vanhempi ja edusti Brian Epsteinin tavoin eri yhteiskuntaluokkaa. Hän eli myös aivan erilaista elämää kuin yhtyeen jäsenet ja oli täysin syrjässä keikkaelämästä ja monesta muusta yhtyeen uraan liittyvästä. Mutta hänen panoksensa yhtyeen musiikille ja levytyksille oli merkittävä, ja hänen ja yhtyeen välillä oli molemmin puolin arvostava ja hedelmällinen yhteistyösuhde. Martin oli sekä Paulin että Johnin luottomies: ideat tulivat Johnilta ja Paulilta, mutta George Martin etsi niille toteuttamistien. Hän oli ennakkoluuloton, luova ja idearikas tuottaja ja hän tajusi jo varhaisessa vaiheessa Lennon-McCartney-kaksikon nerouden. Martinin luontainen auktoriteetti ja herrasmiesmäinen läsnäolo tasoitti yhtyeen sisäisiä ristiriitoja ja yksilökohtaisia ylilyöntejä, ja hän osasi hienotunteisesti katsoa toisaalle silloin, kun yhtye vauhditti luomisvirettään kemiallisin stimulantein. Yhtye puolestaan vältti asettamasta Martinia kiusalliseen asemaan sellaisten asioiden suhteen, joita tämä ei hyväksynyt. George Martinin merkitys yhtyeen luomisprosessissa korostui varsinkin loppupään tuotannossa, Revolver-albumista alkaen. Yhtye alkoi tuottaa studiossa musiikkia, jota ei ollut mahdollista eikä tarkoituskaan esittää konserteissa. Ja Martinilla on suuri osuus siinä, että Beatlesien lopputuotannosta tuli niin omaperäistä ja kestävää musiikkia.

Tämän pitkän spekuloinnin päätteeksi annan siis oman ääneni George Martinille. Voidaan toki kysyä, miksi edes kannattaa miettiä kysymystä viidennestä Beatlesta! Vastaus kuuluu: ihan vain keskustelun ja pohdinnan ilosta, on mukava tuoda esiin henkilöitä yhtyeen taustalta.

Viides Beatle -pohdinta ei missään tapauksessa ole uusi näkökulma yhtyeestä käydyissä keskusteluissa. Asiaa on käsitelty lukuisissa kirjoituksissa ja artikkeleissa Suomessa ja ulkomailla. Esillä pyörivät tietenkin enemmän tai vähemmän samat nimet, mutta jokaisella kirjoittajalla on kuitenkin asiaan aina oma katsantonsa. Suomalaisista asiaa on pohtinut esimerkiksi Heikki Lehtonen ansiokkaan englanninkielisen teoksensa Beatlemania (Vantaa 1998) luvussa Fifth Beatle.

Osallistu keskusteluun, ota kantaa tai tuo esille oma ehdokkaasi